Siirry suoraan sivun sisältöön
Pienennä tekstiä
Suurenna tekstiä
 
 
Etusivu  |  Työnhakijan palvelut  |  Työnantajan palvelut  |  Työsuhdeasiat  |  Koulutus ja ammatinvalinta  |  Yrittäjyyspalvelu  |  Työ- ja elinkeinotoimistot  | 
 

Olet sivulla:   Etusivu  «  Työnhakijan palvelut  «  Jos jäät työttömäksi  «  Muutosturva

Muutosturva

Irtisanomistilanteiden muutosturvan tavoitteena on nopeuttaa ja helpottaa irtisanotun pääsyä uuteen työhön. Muutosturvan toimintamalli otettiin käyttöön vuonna 2005 ja sitä laajennettiin vuonna 2009 koskemaan entistä paremmin myös määräaikaisessa työsuhteessa olevia ja 180 päivän ajaksi lomautettuja tai lomautettuina olleita.

Toimintamalli sisältää irtisanotun palkallisen vapaan uuden työn etsimistä varten, työnantajan tehostunutta tiedotusta, henkilöstön kanssa tehtävän työllistymistä edistävän toimintasuunnitelman ja työ- ja elinkeinotoimistossa laadittavan työllistymissuunnitelman.

Muutosturvan piiriin kuuluvat työntekijät, joilla on kolmen vuoden työhistoria ja irtisanominen tapahtuu tuotannollisen tai taloudellisen syyn perusteella. Muutosturvan piirissä ovat myös määräaikaisessa työsuhteessa olleet, jos työsuhde samaan työnantajaan on jatkunut keskeytyksettä 3 vuotta tai yhteensä vähintään 36 kuukautta viimeksi kuluneen 42 kuukauden aikana tai jos henkilön työsuhde on päättynyt määräaikaisuuden vuoksi ja hänelle on kertynyt työhistoriaa saman tai eri työnantajien työssä yhteensä vähintään viisi vuotta työsuhteen päättymistä edeltäneiden seitsemän vuoden aikana.

Lomautetut pääsevät muutosturvan piiriin, mikäli

·         henkilö lomautetaan vähintään 180 päiväksi tai toteutunut lomautus yhdessä sitä välittömästi seuraavan uuden lomautuksen kanssa tulisi kestämään vähintään 180 päivää ja hänellä on lomautusilmoituksen saadessaan vähintään kolmen vuoden mittainen työhistoria saman tai eri työnantajan työssä,

·         henkilö on ollut lomautettuna yhdenjaksoisesti 180 päivää ja hänellä on tällöin vähintään kolmen vuoden mittainen työhistoria saman tai eri työnantajan työssä tai

·         henkilö irtisanoutuu itse lomautuksen kestettyä yhtäjaksoisesti vähintään 200 päivää ja hänellä on kolmen vuoden työhistoria saman tai eri työnantajan työssä.

Työntekijä katsotaan lomautetuksi vähintään 180 kalenteripäiväksi myös silloin, kun lomautuksen kestoksi on lomautusilmoituksessa merkitty ”toistaiseksi”, ellei lomautuksen arvioida kestävän alle 180 kalenteripäivää.

Irtisanotulla

  • on oikeus palkalliseen vapaaseen irtisanomisaikana hakiessaan töitä, osallistuessaan työllistymissuunnitelman tekoon tai siinä sovittuihin toimenpiteisiin. Vapaan pituus määräytyy työsuhteen keston mukaan (5-20 päivää). Vapaasta ei saa aiheutua merkittävää haittaa yritykselle ja siitä on ilmoitettava työnantajalle niin hyvissä ajoin kuin mahdollista.
  • on oikeus työ- ja elinkeinotoimiston kanssa yhteistyössä tehtävään henkilökohtaiseen työllistymissuunnitelmaan. Suunnitelmassa sovitaan omatoimisesta työnhausta ja sen tukemisesta sekä julkisen työvoimapalvelun toimenpiteistä, joilla parhaiten edistetään työnhakijan pikaista ja pysyvää työllistymistä uuteen työpaikkaan.
  • Muutosturvan piiriin kuuluvalla on mahdollisuus saada työttömäksi jäätyään muutosturvan ansio-osaa tai peruspäivärahan muutosturvalisää tiettyjen työllistymissuunnitelmaan liittyvien toimenpiteiden ajalta ja rajoitetusti palveluiden väliseltä ajalta. Muutosturvan ansio-osan tai peruspäivärahan muutosturvalisän edellytyksenä on, että henkilöllä on oikeus työttömyyspäivärahaan. Maksetaan enintään 200 päivän ajalta työttömyyspäivärahan korotuksena, jos palvelusta on sovittu henkilökohtaisessa työllistymissuunnitelmassa.

Työnantajalla on velvollisuus ilmoittaa  irtisanottujen työsuhteen päättymisestä työ- ja elinkeinotoimistoon ja tiedottaa työntekijöille heidän oikeuksistaan muutosturvaan. Vähintään 10 henkilön irtisanomisissa työnantaja tekee henkilöstön kanssa toimintasuunnitelman ja alle kymmenen henkilön irtisanomisissa esittää toimintaperiaatteet irtisanomisajan tukipalveluista.

Puhelinneuvontaa

Valtakunnallinen Työlinjan muutosturvaneuvonta palvelee puhelimitse ja sähköpostitse, linkki oikealla.

Tulostettava versioTulostettava versio

 
Palaute | Sivukartta | Tietoa mol.fi-palvelusta
© Työ- ja elinkeinoministeriö | Sivu päivitetty 10.05.2010
Sivun ylälaitaan